Tähän haasteeseen tuli ihanan paljon kauniita töitä, kiitos paljon :) Tulokset hieman myöhässä, mutta tulivathan kuitenkin.

KULTAA Zabeth

Ihanaa, että olet muuttanut pohjaa oikein kunnolla, sillä monet eivät uskalla/tahdo/tee sitä. Mutta tässäpä nähdään, että kyllä kannatti. Työssä on ihana violetti väri, joka toimii. Brusheja olet käyttänyt runsaasti, jopa ehkä liian runsaasti, sillä osa brusheista ei sovi toisiinsa ollenkaan. Tykkään tästä ideasta, että tässä on tavallaan kaksi kuvaa päällekäin, vaikka alempi jää ehkä liikaa päällimmäisen alle. Tekstikin on muuten upea, mutta A-kirjain jää ärsyttävästi tuonne päällimmäisen kuvan alle. Fontti ja väri toimii kuitenkin erittäin hyvin. Kuvien reunat voisivat tässä olla hieman ohuemmat tai haaleammat, sillä koko muu työ on niin vaalea, mustat reunat näyttävät liian tummilta. Jennifereihin olisi voinut laittaa enemmän kontrasti, jotta ne erottuisi tuolta selvemmin. Muuten työ on kaunis ja idea toimii hyvin.

HOPEAA Vantsku

Oih, tässä on sitten ihanan hempeä tunnelma ja kauniit vaaleanpunertavat värit. Ensinnä kuvasta huomioi sen hauskan puolipallomaisen muodon, joka oikestaan näyttää aika kivalta, mutta tekee työstä pienemmän näköisen. Tuolla kuvan taustalla menee jotain valkeita tekstinpätkiä, jotka näyttää minun silmissäni erittäin ihanilta. Ne on juuri sopivan näkyviä, mutta eivät kumminkaan pompi silmille liian selvästi. Jennifer Aniston- teksti on kuitenkin jotenkin vajaa. Se ei ole keskellä ja aivan turhan pieni. Isompikokoisena se olisi huomattavampi ja särmikkäämpi. Fontti ja väri kuitenkin hyvin valitut, taustaan sopivat. Työssä on kaikki kohdallaan, mutta silti siitä puuttuu jotain. Se jää tuollaisena aika perustasolle ja siihen pitäisi keksiä jotain persoonallista, joka vangitsisi katseen.

JAETTUA PRONSSIA HollyMarie

Tämä on hyvin piristyttävä työ. Tykkään siitä, erityisesti, että olet muokannut alkuperäistä kuvaa hyvin paljon. Pohja oli jo valmiiksi kesäinen ja se näkyy työssäsikin. Nimiteksti on onnistunut: fontti, väri ja koko ovat kaikki osuvia.Perhoset jatkavat sopivasti samalla tyylillä, onnistuneesti nekin. Tuohon päälle olet laittanut jonkun tekstuurin ja se toimii siinä hyvin. Jennifereihin olet luultavasti lisännyt kontrastia tjs, toisaalta se näyttää työhön sopivalta, toisaalta hieman häiritsevältä. Reunat jatkavat samaan tapaan työn valkeaa linjaa, hyvältähän ne näyttävät. Työ toimii hyvin kokonaisuutena, olet saanut aikaan (onnistuneen) muista töistä eroittuvan tunnelman. Kuitenkin työ on yksinkertainen eikä siitä siis löydy mitään kauhean erikoista, mutta hienoa työtä olet saanut aikaan, jatka vain samaan malliin!

JAETTUA PRONSSIA Sape

Minun oli erittäin vaikea sijoittaa tämä työ muiden töiden sekaan. Lopulta sain sen sijoitettua joko kahdeksannelle tai jaetulle pronssisijalle. Kuten näet, päädyin lopulta pronssisijalle. Vaikka työ ei ole erityisen monimutkainen, eikä erikoinen, pidän siitä sen yksinkertaisuuden takia. Et ole laittanut sekaan mitään erikoista, joka pilaisi tunnelman. Ei niitä pisteitä aina saa siitä, että työstä löytyy oikea määrä tekstureita, brusheja ja pikkutekstiväkellyksiä. Tykkään työn värisävyistä, sen liiallisesta terävöityksestä, ja tuosta aivan yksinkertaisesta, laatikoidusta tekstistä. Kaikki toimii. Omaan mieleen työ olisi vielä parempi, jos mustat reunat olisivat vielä paksummat, sillä silloin työhön tulisi massiivisempi tunne. Kokonaisuudessaan työ on aivan ihastuttava, mutta jää tasoltaan perustyöksi. Ei tämä kuitenkaan saa silmiä pyörähtämään ympäri, mutta minäpä pidän siitä hirmuisasti silti.

4. Caisa

Tämä on kyllä hellyyttävä työ. Värimaailma on onnistunut ja työstä löytyy tarvittavasti "lisukkeita", joita se kaipaa. Tykkään tuosta tekstuurista, joka työn päällä on. Viivat sopivat hyvin tähän työhön. Tekstien paikat ja värit ovat hyvät, mutta fonteista en erityisen paljon pidä. Jotenkin ne eivät erotu työstä tarvittavan verran ja ovat sekavat. Pikkuteksti saisi olla selvempi ainakin. Reunoissa on kiva väri ja pyöreät reunat pehmentävät työn kokonaisilmettä. Vaikka pidänkin tuosta päällystekstuurista, Jenniferin kasvot jäävät turhan paljon sen alle. Pieni viivojen kumittelu olisi auttanut. Työ kuitenkin toimii: värit, tekstit, asettelut ja teksture. Jatka samaan malliin, olen varma, että pystyt parempaan!

5. Sara

Tässäkin on hauska ja onnistunut idea. Itse kuvaa ei ole paljoa muunneltu, mutta reunat ovat upeat, ihanan paksut sekä kivan muotoiset ja niiden ulkopuolelle jäävät jutut, mitä brusheja ne onkaan, niin näyttää kivalta. Teksteissä on hyvät ja huonot puolensa: Valkoinen väri on ehkä hieman liian vaalea, varsinkin noin blurrisena. Jennifer Aniston- fontti on hyvä, mutta saisi olla isompi ja asettelua voisi miettiä uudelleen. Pikkutekstin fontti ei kolahda, mutta asettelu toimii. Nimitekstin olisi saanut laittaa vaikka isommalla tuohon kuvan päälle. On tuohon kuvan päälle jotain effektiä laitettu, mutta enemmänkin saisi olla. Oikeastaan ainoat asiat, jotka häiritsevät, ovat nuo tekstit ja liian vähäinen itse kuvan muokkaus. Muuten kuvassa ja reunoissa varsinkin on kivasti ideaa, joka myös toimii!

6. Dynamitee

Tykkään kyllä kamalasti niistä töistä, joissa alkuperäistä pohjaa on muokattu paljon, tämä ei ole poikkeus. Olet hauskasti laatikoinut nuo Jenniferin kuvat, se toimii hyvin. Olet lisännyt kontrastia aika paljon, se kuitenkin sopii hyvin, sillä se tuo kivasti vastapainoa kylmälle, siniselle taustalle. Tuommoinen kiva kylmä & lämmin- asettelu. Nimiteksti on onnistunut, mutta en kamalasti pidä kuvan toistosta siinä, vaikka se omalla tavallansa sopiikin työhön. Mustia reunoja ei olisi tähän välttämättä edes tarvinnut laittaa. Ilman niitä työ voisi häivyttyä valkoiseen. Tuo sininen teksture tuolla taustalla on hieno, eikä työ vaadi mitään muuta. Hyvä, ettet ole sotkenut päälle mitään brusheja, ne olisi tässä työssä vaan häirinneet.

7. --Hani88--

Tästä näkee heti päälle jo, että olet käyttänyt sopivsti mielikuvitusta työn teossa. Tykkään työn violetista värimaailmasta, se sopii pohjaan hyvin. Brusheja olet käyttänyt reilusti. Roiskeista pidän, kuten myös äksästä suun edessä. Ruudukkobrushit olisi voinut mielummin jättää laittamatta, ne eivät oikein sovi muun työn tyyliin. Tekstiosuudet ovat monelta tapaa onnistuneet, tykkään niistä juuri tuollaisina. Alatekstin sanat ovat ihanat!:) Oikeassa alakulmassa olevan tekstin olisi kuitenkin voinut jättää pois. Kokonaisuudessaan työ on onnistunut ja pidän varsinkin teksteistä ja brusheista, joita ilman työssä ei olisi tuota särmää, mikä siinä nyt on.

8. Blondeh

Olet kivasti saanut aikaan tuommoisen tumman, synkänvihreän tunnelman, ja se toimii erittäi hyvin. Tekstit ovat kyllä erittäin oleellinen osa tätä työtä, sillä koko työ jää niiden ja taustan varaan, hieman huterasti kuitenkin. Fontit ovat leikkisät ja vaikka niistä en itse pahemmin pidä, ne sopivat työhön kuin nakutetut. Taustalla oleva kuvio on erittäin hyvä, tykkään siitä ja vaikka en sitä itse käyttäisikään, pakko myöntää, että sekin sopii työhön. Reunat olet jättänyt simppeleiksi, hyvä niin. Nimiteksti jää liian pieneksi, ja asettelu ontuu jonkun verran. Väritkin ovat teksteissä aivan samat, jotain vaihtelua niiden välille jään kaipaamaan. Flower girl- teksti jää tuonne kulmaan, mutta sen huomaa kuitenkin selvästi. Olisin mielummin nähnyt ison nimitekstin, jonka alle tuo pienempi teksti olisi jäänyt. Se on perusasetelma, mutta toimisi tässä himpun verran paremmin. Kokonaisuudessaan tyo on mielestäni onnistunut, jatka samaan tahtiin!

9. Aneko

Ui, tykkään kovasti tuosta, että olet ripotellut eri merkkien logoja/nimiä tuonne taustalle. Se tuo työhön pienen omalaatuisen vivahteen. Värimaailmaa ei ole pahemmin muutellut verrattuna alkuperäiseen kuvaan, mutta tässä tapauksessa se saattaakin olla vain hyvä asia. Ihastuin myös tuohon ihanaan kiemuraan, työn ylälaidassa. Työn päälle olisi saanut laittaa jonkun hennon teksturen, sillä nyt se näyttää liian yksinkertaiselta ja sellaiselta, johon ei ole paljoa aikaa kulutettu. Jenny-teksti erottuu työn muusta tyylistä. Fontista pidän ja väri on hyvä. Kuitenkin tuo valkoinen sumea juttu, sen alla valitettavasti vain härnää silmää. Kokonaisuus kuitenkin toimii hyvin ja kuten jo sanoin työssä näkyy omalaatuisuutta, mutta näyttää myös, että työn tekeminen on jäänyt puolitiehen.